perjantai 29. tammikuuta 2021

Menneet hyvät ajat, Desucon Frostbite

 Jo neljän vuoden ajan näihin aikoihin tieni on vienyt Lahden Sibeliustalolle Desucon Frostbiteen... Viime vuoden Frosti olikin viimeinen isompi coni, johon pääsin osallistumaan ennenkuin Korona peruutti kaikki suuret sekä pienemmätkin tapahtumat. 

Koska tänä vuonna ei päästä paikanpäälle niin tuli sellainen fiilis, että olisi kiva muistella vähän menneitä Frostibite tapahtumia! 

Osallistuin Frostiin ensimmäisen kerran vuonna 2017. Se oli myös ensimmäinen ikärajallinen coni johon osallistuin. Eikä ekat kerrat loppuneet siihen! Tein tapahtumaan myös ensimmäisen paricossini! 

Emme silloin vielä tunteneet Pulun (@paranormaalipulu) kanssa kovin hyvin, mutta näin jälkeen päin olen todella iloinen, että uskalsin lähteä tekemään paricossia hänen kanssaan! Siitä nimittäin alkoi tähän päivään asti kestänyt ystävyys <3 


Harley Quinn: Meikä
Jokeri: Pulu
Kuvaaja: Elenwen 

Arkham Knight Harley Quinn pukuni teki tuolloin siis ensiesiintymisensä ja vietinkin siinä sekä launtain että sunnuntain! Huippu Jokeri vierelläni ;D 

Vuoden päästä palasin Sibbetalolle jälleen Harleyna, mutta tällä kertaa tein hänestä oman versioni. Olin saanut rinnalleni myös yhden Jokerin lisää ;P 


Femme Jokeri: Pulu
Harley Quinn: Meikä 
Jokeri: Lord Madhouse
Kuvaaja: Elenwen


Sunnuntai oli kerrassaan maaginen Kandrakarin vartijoiden suojellessa conikävijöitä! 

Will: Neaalice_
Irma: Pulu
Hay Lin: Meikä
Cornelia: Mynamesniina
Kuvaaja: Matias Autio


Meidän pitää kyllä ehdottomasti cossata näitä maagisia vartijoita taas joku päivä yhdessä! <3 

Vuoden 2019 Desucon Frostbite tulee aina olemaan minulle erityinen ja ikimuistoinen! Kisasin silloin  ECG -karsinnoissa Babydollilla! 


Kuvaaja: Mira Ojamo


Muistan, että kisat jännittivät minua ihan älyttömästi. En päässyt palkintosijoille, mutta olen silti ylpeä esityksestäni ja kokemuksena nuo kisat opettivat minulle paljon! 
Tallenne esityksestäni löytyy Youtubesta, jos haluut käydä vilkaisemassa: https://www.youtube.com/watch?v=W3nXM6mTySM&list=PLGvwrnLTev0Z-PyYiDk6TAuc5bHyd_Mqn&index=24 

Päätin laittaa Babydollin päälle myös sunnuntaina, sillä suurinosa launtaista meni kuitenkin kisojen backstagella. 

Äääää, tässä tulee kyllä niin kova hinku päästä jälleen coneihin ja kisalavoille! 

Myös vuoden 2020 Frosti oli poikkeuksellinen, sillä minusta tuntui etten tehnyt sinne yhtääkään uutta "kunnollista" cossia. Lauantaina meillä oli pieni Röyhelöryhmä kun sain pukea pari hyvää ystävääni lolitaan! <3 Conipäivän jälkeen pidimme myös ihanat teekutsut! 


Kuvaaja: Lord Madhouse

Sunnuntaina minulla oli oma versioni Liisasta ja mukanani Kalle kani, jonka ystäväni ostivat minulle synttärilahjaksi samaisesta tapahtumasta kaksi vuotta aiemmin. Koska Kallekin halusi olla hienona, tein hänelle liivin conia varten! :3 


Kuvaaja: Lord Madhouse

Jaaaaa tänä vuonna noh, istun tässä koneen ääressä kirjoittamassa ja muistelemassa menneitä hyviä aikoja lökäpöksyt jalassa. Toivottavasti vuoden päästä voisimme taas palata Sibeliustalolle Desucon Frostbiteen! <3 

<3 Dragoneri

lauantai 9. tammikuuta 2021

Uudet asuni ja lookkini korona vuonna 2020

 Koska julkaisuni Instagramin puolella tuppaavat välillä venymään ehkä vähän turhankin pitkiksi, niinkuin tälläkin kertaa, päätin taas yrittää kirjoittaa ihan tänne blogin puolelle! Katsotaan jatkuisiko intoni tällä kertaa hiukan pidemmälle, varsinkin kun päätin ainakin toistaiseksi kirjoittaa suomeksi :D Osasyyllinen kielen vaihtumiseen on se, että kirjoitan tällä hetkellä opinnäytetyötäni ja ajattelin, että blogin kirjoittaminen voisi tukea myös sitä :) 

Vuosi 2020 oli hyvin erilainen vuosi monella tapaa. Se oli rankka, mutta silti minusta tuntui, että se meni ohi niin nopeasti, että minun oli vaikea edes tajuta, että on jo joulu! Päivät vain kiisivät ohi, mutta missä? En ole ihan varma, sillä ainakaan cossirintamalla en saanut juuri mitään aikaan...

Tein nimittäin vuoden aikana vain yhden puvun alusta asti itse... Senkin sain valmiiksi, koska sillä oli selkeä deadline. Projekti johon tein sen oli ehdottomasti yksi vuoteni kohokohtia! Sain nimittäin olla Taru Sormusten Herrasta maailmaan sijoittuvassa fanifilmissä yksi Mirkwoodin haltioista. 


Kuvaaja: Dilek

Kuvaaja: Dilek






Sitten kun video on valmis, voisin kirjoittaa tästä asusta ja projektista ihan oman postauksensa? 

Ehkä silloin olen vihdoin osannut päättää tälle haltia hahmolleni nimen! <3 






Coneja viime vuonna ei juuri ollut kun Covid peruutti ne lähes kaikki... Helmikuussa ehdin osallistua Desucon Frostbiteen ja kesällä pystyttiin järjestämään pienimuotoinen tapahtuma nimeltä Minicon. Lopulta siis kaikki uudet cossit, joita käytin tapahtumissa olivat enemmän tai vähemmän kaappicosseja. 



Liisa, Liisa Ihmemaassa (oma versio) (📷 Lord Madhouse)
Harley Quinn, DC (oma versio) 
Spiderman, Marvel 

Minulle on myös aina ollut jotenkin haastavaa, että mikä lasketaan cossiksi? Itse olen ehkä turhankin kriittinen. Ajattelen, että joku asuni voi olla cossi vasta, kun se tarpeeksi selkeästi muistuttaa jotain tiettyä olemassa olevaa hahmoa. Ehkä tässä olisi jo taas aihetta uuteen postaukseen pohdittavaksi? :P 

Muutama kaappicossi tuli vedettyä myös ihan kuvauksia varten sekä kaverien kanssa aikaa viettäessä.


Liisa, Liisa Ihmemaassa (Oma versio)
Cozy Harley Quinn, DC (Oma versio)
Prinsessa Ruusunen (Oma versio) (📷 Lord Madhouse)


Rehellisesti sanottuna olen ihan hävettävän huono tekemään meikkitestejä tulevia cosseja varten. Haluaisin kovasti kehittyä siinä ja viime vuonna osallistuin yhteen haasteeseenkin, mutta keskenhän sekin jäi 😅 Sain kaksi lookkia kuudesta tehtyä... 


Rochelle Goyle, Monster High 
Rey, Star Wars (📷 Lord Madhouse)

Loput neljä haasteeseen valikoitunutta hahmoa ovat kyllä yhä minulla ylhäällä ja ehkäpä vielä joskus jatkankin haasteen loppuun saakka! :D 

Vaikka viime vuoden aikana minulla ei ollut kovin monia kuvauksia tai juhlia, niin muutamat kivat lookit tuli kuitenkin onneksi tehtyä: 


Frida Fiasko -kuvaukset (📷 Katri Vauhkonen)
Harley's Revengestä inspiroitunut meikki 
Piraatti Lolita -kuvaukset (📷 Pertti Ylinen)
Sisäkkö
DevilWalking - kuvaukset Metkuselle (📷 Anniina)
Historiallinen Prinsessa
Halloween look: Viktoriaaninen Vampyyri 
Halloween look: Herttakuningatar

Frida Fiasko -kuvaukset olivat ehdottomasti yksi vuoteni kohokohtia ja olen vieläkin ihan älyttömän iloinen siitä, että sain malleilla heille! <3 Ne kuvaukset saivat minut tuntemaan itseni ihan oikeaksi huippumalliksi! DevilWalkingin kuvaukset, jotka tehtiin Metkusen nettikauppaa varten olivat huikeaa jatkoa. Minun on vieläkin vaikeaa uskoa, että se on minun naamani, joka on oikeasti heidän nettisivujensa tuotekuvissa. Iso kiitos vielä kerran molemmille, että halusitte minut malliksi <3 

Vuoden toinen Halloween look: Herttakuningatar on varmaankin minun lemppari Halloween lookkini, jonka olen koskaan tehnyt! En ole juurikaan käyttänyt lateksia aikaisemmin, joten siihen nähden lopputulos oli minusta oikeinkin onnistunut! :D 

Vuonna 2020 hurahdin Lolita muotiin entistä enemmän ja harmittikin, että koska kaikki oli peruttu niin mahdollisuuksia laittautua oli aikas vähän... Minä kun en oikein osaa laittauta "vain" omaksi iloksi. Halusin kuitenkin tehdä pienen kollaasin osasta asuja, joita pääsin käyttämään. 



Kiinnostaako teitä nähdä jatkossa myös tällaisia asukuvia/ -postauksia vai pitäydynkö blogin puolella vain cossaamisessa ja siihen liittyvissä jutuissa? :) 

Nyt kuitenkin katse tulevaan ja toivotaan että vuosi 2021 olisi suotuisampi meille kaikille! <3 


<3 Dragoneri

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Mey Rins journey

Hi mates!

I finally had time to reclaim my promise and write a post here!
Couple of weeks ago I wore my Mey Rin Cosplays dress, apron and bonnet at a theme Birthday party. Then I also realized that I hadn't posted any photos from a photoshoot I had for Mey Rin last summer!
So slowly I got an idea that I could do my first post about her! She's also my very first Cosplay.
I collected some pictures from every convention where I have worn her and thought that I could share her journey that way with you guys! :D

I started cosplaying on summer 2016, thanks to my dear friend Ellu and decided that I want to make Mey Rin to Ropecon. Well, I guess I got the idea of cosplaying quite right from the beginning because the costume wasn't fully ready untill Ropecon but wearable  xD

By "fully ready" I mean that there where some parts missing e.g. I had the wrong shoes and petticoat didn't had it's lace rim. This was also my first time wearing a wig, so of course I didn't know that you should pin it on your head with thousands of pins so that it doesn't start sliding back...
But anyway I had so much fun at the con that I started to looking for a ticket to Tracon nearly straight away!

Both pics taken by: PixbyNiina



This is still one of my favorite pics of my Mey Rin cosplay <3



After I found myself a ticket to Tracon I decided that I will make Mey Rin fully ready for that convention! And I did! I even got a chance to borrow an airsoft riffle for the con so I could cosplay Mey Rin on her sniper mode ;)


Both pics taken by: Elenwen_emerald



I can tell that my shoulders were killing me after carrying that beast with me the whole day! 


After Tracon Mey Rin rested untill next summer. I didn't manage to get my plan A (Musa Bloomix from Winx Club) cosplay ready in time to Desucon so I decided that it was time to wear Mey Rin again! Especially because I had gotten a new beautiful and LIGHT riffle for her :D
Well of course it was super hot summer day and I noticed that Mey Rins outfit was actually pretty warm to wear... 


Photographer: Still.pictures.fi



Chibicon 2017 was the next event for Mey Rin, so I wore her twice on that year too :) 
At Chibicon I spontaneously attended a Cosplay Costume competition with her and placed third! Couldn't be happier that my first cosplay costume achieved such a great rank!


Photographer: Lord Madhouse 



I didn't realize that nearly two years had passed when I finally dressed as Mey Rin again last summer for a photoshoot. I'm super happy that Smutchography wanted to shoot her because this cosplay really deserved a real shoot after all these years! 


Both pics taken by Smutchography



Btw, it's kinda funny how rarely there's pictures from the backside of cosplays. Because
nearly always there's details on the back too! Or at least I feel that I never realize to ask photographers to take pictures from the backside too. Am I the only one? xD 

At the moment we are finally watching Black Butler anime together with my better half and I have an gut feeling that you guys might see Mey Rin again sometime this year! ;D 

Hopefully you liked to read about Mey Rins jorney <3 I also got an idea that if you are interested I could make a bit more detailed post about her costume. Like close ups of the details e.g. So tell me, would you like read that kind of a post? :)

<3 Dragoneri 


perjantai 19. tammikuuta 2018

W.i.t.c.h Siivet sellofaanista/W.i.t.c.h wings from cellophane

W.i.t.c.h Siivet sellofaanista 

(W.i.t.c.h wings from cellophane) 



Alunperin lupasin tehdä tutorialin siitä, miten tein keijunsiipeni Musalle Winxistä. Tässä on ollut aika myllerrystä ja pahoittelen, että tutorialin tekeminen on venynyt. Lupaan, että teen senkin vielä, mutta aloitan nyt näistä toisista siivistä, koska rakkaat kanssa cossaajani tarvitsevat ohjeita siipiinsä pikimmiten! Tämä ohje on myös paljon helpompi ja nopeampi toteuttaa! ;)

Originally I promised to do a tutorial about how I made my fairywings for Musa from Winx. I'm sorry that I haven't done it yet but I will do it someday I promise! I had to start with this one cause my cosplay mates need this tutorial asap. These wings are also way more easier and faster to do! ;)



Siivistä löytyy paljon erinäköisiä kuvia, mutta tässä yksi kuva, jota käytin itse referenssinä cossia tehdessä. Witch tytöillähän on kaikilla samanlaiset siivet, joten voit täysin näitä ohjeita seuraamalla tehdä kenen tahansa witch tytön siivet :) 
Ohje on myös helposti muokattavissa myös monen muun näköisille keijunsiiville!
Näistä siivistä tulee myös tosi kevyet, joten ne ovat varmasti mukavat pitää pidemmänkin conipäivän! :D 

Pidemmittä puheitta; Let's get started! 

Siipiin tarvitset: 
- vihreää. lilaa (tai sinistä) sekä läpinäkyvää sellofaania
- reilusti mustaa kartonkia (n.10kpl)
- vahvaa rautalankaa 
- erilaisia liimoja (sprayliimaa, kuumaliimaa, asennusliimaa)
- ilmastointiteippiä 

There is a lot of different pictures of the wings but here is one that I used as a reference pic. All girls in the Witch group have similar wings so you can do anyones wings with this tutorial :) 
This tutorial is also really easy to modify for different kind of fairywings
These wings will also be really light so I think them will be comfy to wear the whole day at con! :D

So let's get started! 
For the wings you will need: 
- green, lilac (or blue) and transparent cellophane
- much black cardboard (about 10 pieces) 
- strong iron wire 
- various glues (sprayglue, hotglue, mounting glue) 
- duct tape 

Oon tosi huono ottamaan kuvia tekoprosessista, koska kun innostun tekemään niin unohdan ihan täysin kuvata. Mutta teen parhaani selittääkseni kohdat joista minulla ei ole kuvia! 

First I have to say that I'm pretty poor at taking pictures of my working progress cause when I get going I totally forgot to take any pictures. But I do my best explaining the things which I don't have any pictures. 

Koko homma alkaa siitä että piirretään halutunlainen siipi. Muistakaa piirtää siipeen tuo "L" muoto sillä sen avulla siivet kiinnitetään toisiinsa ja ne tulevat pysymään selässä. 

The whole thing starts with drawing the wing shape you want to do. Remember to draw that "L"- shape cause with it the wings will be put together and thats how the wings will stick on your back. 


Merkitsin kaavaan hieman mittoja mikäli haluatte niitä käyttää :) 
Kun siipi on halutunlainen leikataan kaava irti, siten että siivestä jää ikäänkuin "ruoto" jäljelle. 
Älä kuitenkaan tuhoa siipien sisäosien paloja sillä niitä käytetään myöhemmin värillisten sellofaaniosien kaavoina! 

I wrote some measurements if you want to use them as a guideline :) When you are satisfied how the wing looks it's time to cut the pattern. Don't destroy the middle parts cause we will use them later as a pattern for the colorful parts! 

Aika liimata mustia kartonkeja yhteen ja päällekkäin! 
Yksinkertaisena kartonki on liian ohut joten liimasin sprayliimalla kaksi päällekkäin. Yhteen siipipariin tarvitset neljä kaksinkertaista kartonkia, sillä yhteen siipeen tulee kaksi, sillä sellofaani tulee näiden kahden "ruodon" väliin.  
Minulle kartongit olivat liian pieniä, joten jouduin myös jatkamaan niitä. Liimatessa laitoin saumakohdat lomittain jotta ne eivät olisi samalla kohtaa. 
Yhteensä minulla kului kahteen siipeen siis noin kymmenen kartonkia. 

Anna liimattujen kartonkien kuivua hetki tässä välissä!

Seuraavaksi piirretään siiven kaavalla siiven muoto näille kaksinkertaisille kartongeille.

It's time to glue some black cardboards together! One cardboard is too thin so I glued one on the other with sprayglue. For one pair of wings you will need four doublet cardboards cause for one wing you will need two. The cellophane will be put between those two carboards. 
I also had to lengthen the cardboard cause them were too tiny for my wing. Be sure that the seams will not be on the same point. So for one pair of wings I needed ten pieces of cardboard. 

Now let the glue dry for a little while! 

Next we will draw the wing shape on the doublet cardboards with the pattern we made earlier. 



Suosittelen käyttämään lyijytäytekynää sillä se on tarpeeksi terävä, jolloin piirrustus on mahdollisimman tarkka.
Sitten leikkaamaan!

I suggest to use a mechanical pencil cause it's so sharp. Then the drawing will be as exact as possible. After drawing it's time to start cutting!



Itse käytin kirurginveistä kartongin leikkaamiseen, sillä sen avulla saa tarkempaa jälkeä kuin esim. mattoveitsellä. Veitsen on oltava myös tosi terävä, että sillä pystyy leikkamaan kaksinkertaisen kartongin läpi ilman, että saa tyyliin jännetuppitulehduksen tai jotain!
Aika rankkaa puuhaa silti!
Kannatta leikata mahdollisimman tarkasti sillä, siipien ruodot tulevat päällekkäin ja ei näytä kovin kivalta jos reunat eivät kohtaa. Sillä se näkyy kyllä sellofanin läpi.

I used a cutting blade instead of a box cutter cause I think that the work quality is way better with the cutting blade. The blade has to be really sharp that you can cut trough the duoblet cardboard without getting a tenosynovitis or something like it xD
Pretty harsh job though!
You should cut as excat as possible cause the "spines" will be putted one on the other so it doesn't look really nice if the edges will not match. It will show trough the cellophane believe me.




Kartongista leikattuja ruotoja. Näitä pitää siis olla yhteensä neljä!

Some cut wing "spines". You should have four of these! 



Kannattaa myös kumittaa mahdolliset lyijykynällä piirretyjen merkkien jämät ois! :)

Kun kaikki neljä siiven ruotoa on leikattu on aika alkaa silittää sellofaania!
Värillisestä sellofaanista kannattaa tarkistaa ensin, että onko väri vain jommallakummalla puolella. Sen voi tehdä spriitussin avulla. Kun hinkkaat tussilla sellofaania, väri lähtee irti siltä puolelta millä puolella sellofaania se on. Tarkistus on siitä tärkeää, että mikäli silität värin puolelta, sellofaanin väri saattaa tarttua silitysraudan pohjaan kiinni. Ei kiva.

Erase the leftovers of the pencil marks! :) 

When you have all the "spines" cut it's time to iron some cellophane! 

First you should test if the colored cellophane has the color just on the other side. You can do that by permanent marker. When you rub the marker on the cellophane the color will get off on the side where the color is. It's important to know on which side the color is cause if you iron the cellophane on the colored side it can stick on your iron. Not nice... 



Kannattaa leikata reilumman kokoiset palat kuin mitä siipesi tasantarkkaan ovat. Kuvassa näkyvissä paloissa on kolme kerrosta sellofaania: vihreä ja kaksi läpinäyvää.
Silitä miedolla lämmöllä ettet polta sellofaaneihin vahingossa reikää!
Sellofaanit menevät silittäessä hieman ryppyyn, mutta minusta se luo siipiin vain kivasti pintaa ja eloa! :)
Voit halutessasi tietty käyttää vain vihreää ja jättää silittämiset kokonaan välistä, mutta itse halusin varmistaa siipien kestävyyden. Pelkään, että yksi kerros sellofaania repeää helposti. Heti kun siihen silittää vahvikkeeksi pari kirkasta niin lopputulos on yllättävänkin vahvan tuntuinen!

Cut bigger pieces than your wings! On those pieces on the picture there are three layers of cellophane: green and two transparent.
Iron them together with low heat (one layer at time) so you won't accidentally burn a hole!
Cellophane will get a bit wrinkly when ironing but I think it just brings more texture and life to the wings! :)
You can also use just green and leave the ironing part off, but I want my wings to resist more than just one con. I'm afraid that just one layer of cellophane will get ripped very easily. But when you iron two layer of transparent cellophane on it, it feels suprisingly strong!

Nyt tarvitaan niitä siipien sisäosien kaavoja! Toivottavasti ovat vielä tallessa ;D
Itse en löytänyt sinistä sellofaania, joten piti tyytyä lilaan. Mutta minusta sekin näyttää kyllä siivissä hyvältä! :) Nyt siis leikataan siipiin ne eriväriset pienet osiot.

Now you need those inner part patterns! Hope you still have them somewhere safe! ;D 
I didn't find blue cellophane so I had to content with the lilac. But I think it looks good on the wings too! :) So now we cut the small different colored parts. 


Nämä: These: 







Näitä paloja tarvitset neljä jokaista kokoa. Sillä ne liimataan vihreän sellofaanin molemmin puolin.
Ensimmäiset palat liimataan toiseen kartongista leikatuista siiven ruodoista.

You will need four of each size cause them will be glued both sides on the green cellophane. 
First pieces will be glued on the other cardboard "spine".



Näiden sellofaanien liimaamisessa käytin sparyliimaa. Siksi kylppäri, ettei oo liimaa jokapaikassa xD
Kun ekat lilat palat on paikoillaan ja mahdolliset ylimäärät leikattu pois, niin niiden päälle liimataan silitetty vihreä sellofaani. Sprayliimaa ei kuitenkaan kannata suihkuttaa suoraan sellofaanille, sillä kuivuessaan liima jää rumasti näkyviin. Mikäli tarvitsee laittaa liimaa sellofaanille esim. lilojen palojen päihin jotka eivät puristu ruotojen väliin niin kannattaa varmistaa että liima kuivuu läpinäkyväksi. Itse käytin liimaa nimeltä Glossy accents. Saa askartelukaupoista :) Toimii myös monessa muussa tarkoituksessa esim. jos tarvitsee saada kiiltävää pintaa.

I used sprayglue, so that's why I'm in the bathroom. Didn't want the glue all over in my room xD 
When you have glued ( and cut the extra off) the lilac parts you will glue the ironed green cellophane on top of them. Don't put sprayglue straight on the cellophane cause when it dries it will show and it doesn't look good. If you have to put glue on the cellophane e.g. on the tips of the lilac pieces be sure that the glue will dry transparent. I used glue called Glossy accents. You can find it from craft stores :) You can use it in other stuff too e.g. if you need a shiny surface.



Muistakaa liimata lilat palat myös vihreän "nurjalle" puolelle. Anna kuivahtaa hetki ja leikkaa sitten ylimääräiset vihreät sellofaanit pois. Vaihtoehtoisesti voit leikata vihreän sellofaanin muotoon jo ennenkuin liimaat sen siipeen, mutta tällöin kohdistaminen on tietysti hiukan hankalampaa.

Nyt meillä on toisessa puolessa siipeä selofaanit kiinni ja toinen on ihan vain pelkästään ruotona.
Tähän "tyhjään" puoleen kiinnitetään nyt rautalanka vahvistamaan siipien kiinnityskohtaa ja auttamaan niitä pysymään pystyssä.

Don't forget to glue the lilac parts on the other side of the green cellophane too! Let it dry for a while and then cut the extra cellophane off. You can also cut it into the right shape before gluing but then it's just more difficult to get it on the right place. 
Now we have the cellophane on the other side of the wing and the other is still just a "spine".
We will put a iron wire on that "empty" side so the wings joining point will get stronger and the wings will stay upright better. 




Kannattaa käyttää mahollisimman tukevaa rautalankaa, jotta se jaksaa pysyä muodossa. Omani oli 1,6mm paksua ja sitä pystyi vielä kuitenkin ihan käsin taivuttamaan.
Taivuta rautalanka siiven muotoiseksi ja teippaa kiinni esim. ilmastointiteipillä. Rautalangan kannattaa olla sen verran pitkä, että siitä jää hiukan ylimääräistä siipien yhdistämistä varten.
 Lopputuloksen ei tarvitse olla kovin kaunis sillä se jää piiloon kun siiven kappaleet liimataan yhteen.
Liimausvaiheesta mulla ei valitettavasti ole kuvaa, joten teidän täytyy nyt tyytyä mun selityksiin x)
Elikkä nyt kun molemmat siiven paloista ovat valmiit (ruoto jossa sellofaanit sekä ruoto jossa rautalanka) ne liimataan yhteen. Itse suihkutin sprayliimaa puolikkaseen jossa on rautalanka ja tavallaan laskin sen sellofaanisiiven päälle.
 Tässä vaiheessa on oltava tarkkana, jotta siiven osat saa kohdistettua tarkoin samoille kohdille! Apukädet ovat tässä helpotus jos vain pystyt jotakuta pyytämään avuksi!
Älä kuitenkaan  liimaa vielä "L" kohtaa kiinni! Eli kohtaa jossa on rautalanka. Se vaatii paljon vahvempaa liimaa pysyäkseen kuin sprayliimaa. Siivet on myös tarkoitus liimata siitä yhteen.

I recommend using as strong iron wire as you can, so it will stay on the form we want. Mine was 1,6 mm (0,04 inch) and I still could bend it by hand. 
Bend the iron wire on the form off the wing. Then put it on place with duct tape. Wire should be a bit longer than the "L"-shape so you can put the wings together with it. Final result doesn't have to be pretty cause it won't show when the wing parts will be glued together. 
Unfortunately I don't have any pics of the gluing part so you guys have to get along with my description x) 
So now you have the both sides of the wings finished it's time to glue them together. I put sprayglue on the side with the iron wire and kinda laid it on top off the cellophane side. 
You have to be really careful with this that you get your wings edges to match! If you can, you should ask someone to help you cause with helping hands is a bit easier. 
Don't glue the "L"- shape yet! It needs way more stronger glue than sprayglue to hold. We also will put the wings together with using part. 
Nyt meillä on kaksi erillistä siipeä, joista on alaosat vielä liimaamatta. Nyt kannattaa kuitenkin antaa niiden jälleen kuivahtaa hetki ja leikata mahdolliset epäkohdat pois. Tällä tarkoitan siis sitä, että mikäli siipien ruodot eivät ole täysin samanmuotoiset tai samassa kohdassa niin kannataa kirurginveitsellä tasata reunat.

Sitten liimataan siivet yhteen!! Tässä kannattaa käyttää mahdollisimman vahvaa liimaa, kuten jotain asennusliimaa tai kontaktiliimaa. Tätä vahvaa liimaa laitetaan koko alueelle mitä ei vielä ole liimattu (L muoto).
Kun L muodon varsi on liimattu, asetetaan siivet lomittain siten, että molempien siipien rautalangat jäävät L:län alaosan kartonkien väliin. 

Now we have two separate wings which bottoms that haven't been glued yet. Now you should let them dry a while and you can also cut the fault parts away. With that I mean if your wings didn't match perfectly you can even the edges with the cutting blade. 
And now we will glue the wings together! You should use really strong glue! Put that strong glue on the whole area which isn't glued yet (L-shape).
When you have glued the rod of the "L" you will put the wings overlapping the way that the both wings iron wires will remain between the L:s bottom cardboard pieces.

NÄIN: LIKE THIS:  



Nyt katkaistaan ylimenevät rautalangat pois ja liimataan siivet yhteen!
Itse laitoin siipien liitoskohtaan puristimet ja annoin kuivua kunnolla, sillä yleensä tuollaiset paksut liimat ottavat omanaikansa kuivua.

Cut the extra iron wire of and glue the wings together!
I put some clamps on the joint while the glue was drying cause normally really strong glues take their time to dry.

Siivet ovat nyt yhdessä! Itse teippasin vielä siipien liitoskohdan ilmastointiteipillä ympäriinstä, jotta siivet varmasti pysyvät tukevasti yhdessä.

Now the wing are put together! I duct taped the wings joint so the wings will really stick together. 



Titiditii!! 
Onneksi olkoon! 
Nyt siivet ovat valmiit!! Wuhuuu! :D <3 

Tadaaaa!! 
Gongratulations! 
The wings are ready!! Wuhuuuu!! :D <3 



Entäs miten noiden olisi tarkoitus pysyä selässä? 
Tässä vielä kuvat kuminauhaharnessista jonka tein siipiä varten :)

And now, how in the earth those wings supposed to stick on your back?
Here is some pics of the elastic band harness I made for the wings :) 


                     Asun kanssa en siis laita toppia tuonne alle, vaan laitan harnessin suoraan rintaliivien päälle
ja puen Hay Linin paidan näiden päälle. Siveellisyyssyistä kuvissa kuitenkin toppi xD

With the costume I don't wear a top underneath, I put the harness on my bra
and then I put Hay Lin's shirt on top of these.
But in the name of morality, you got a top xD 


Harnessi on tosi simppeli tehdä leveästä kuminauhasta, varsinkin jos pystyt pyytämään jotakuta auttamaan sen rakentamisessa itsesi päälle :) 
Itse tein juuri niin sillä en omista sovitusnukkea. Kiitokset avusta minun paremmalle puolelleni! <3 
Kuminauhat voi laittaa menemään myös ristiin selästä, mutta itse tein kuten kuvassa sillä Hay Linin paidassa on leveä kaulaukko ja halusin, että harness näkyisi mahdollisimman vähän. Sillä jos kuminauhat laittaa menemään ristiin niin "olkaimet" asettuvat päällä paljon lähemmäksi kaulaa. 
Harness kannattaa ommella kasaan käyttäen aika pientä siksakkia sillä se kestää parhaiten kun kuminauha venyy eikä katkea.  

Harness is really easy to make out of wide elastic band. If you can ask someone to built it on you it's even more easier :) That's how I did it cause  I don't have a dummy. Big thank you to my better half for helping me out! <3 
You can also make a crisscross on the back of the harness, but if you do that the braces will land closer to your neck. That's why I did it like in the picture cause Hay Lin has a pretty wide neckline in her shirt and I wanted to prevent that the harness would show.
You should sew the harness together with a tiny zigzag cause it doesn't snap easily when the elastic band stretches.

Mikäli kuitenkin ennen conia tulee niin kiire ettei millään ehdi tuollaista harnessia tekemään niin siivet ovat kyllä sen verran kevyet, että pysyvät selässä aika hyvin ilman mitään kovin suuria valjaitakin. Tein itse nopean testin siten, että tuikkasin nuo ihan vain rintaliivien hihnan alle ja tuntuivat jo ihan vain niinkin pysyvän yllättävän hyvin! 

But if you realy don't have ANY time for doing a harness before con those wings are so light that they stay upright just by putting them under your bra! I made a quick test and I think it really can work :)  

Toivottavasti tästä on teille apua! Älkääkä arastelko kysyä jos herää jotain kysymyksiä :) 
Olisi myös ihana nähdä millaisia luomuksia näillä ohjeilla oikein syntyykään! :3 

I really hope that my tutorial was helpful! Don't hesitate to ask if you came up with some questions :) Especially cause I don't think my English is so good :/ 
It would be really lovely to see your creations inspired by my tutorial! :3 

Photographer Veena Koskinen 


<3 Dragoneri